Muodonmuutos paljastaa ajan absurdiuden

November 19, 2017

Jo ihmisen olemassaolo on absurdi, vailla järjellistä selitystä oleva kysymys. Mutta se, miten me täällä olemme ja toisiamme kohtelemme, sen absurdit piirteet vasta mustaa huumoria tarjoavatkin. Teema on taas ajankohtainen, kun Ryhmäteatterin Muodonmuutos sai ensi-iltansa.  

 

Epäloogisia ja -moraalisia valintoja. Lyhytnäköistä omaa oksaa sahaavaa voiton tavoittelua. Sokeutumista talousjargonille. Piittaamattomuutta, itsekkyyttä, saavutetuista eduista kiinni pitämistä vaikka laivan pohjassa on jo reikä… Ilmiöitä, jossa ei tunnu olevan mitään järkeä?

 

Nykymaailma ihmisen rakentamine järjestelmineen ja sosiaalisine rakenteineen on niin monimutkainen, ettei tarvita edes yliluonnollista, jotta sitä voidaan pitää paikoin absurdina.

Franz Kafkan Muodonmuutos on nerokas mukaansatempaava novelli. Ja se kestää aikaa. Esa Leskisen ohjaama ja hänen ja Sami Keski-Vähälän käsikirjoittama versio Ryhmäteatterille onnistuu tuomaan tähän päivään tarinaan liittyviä vieraantumisen tunteita  ja kyseenalaistamaan näennäisen järjellisyyden perustana olevaa järjettömyyttä.

 

Varsinkin ensimmäinen puoliaika kulkee pontevasti ja tarjoaa huomioita ja oivalluksia, naurukohtauksiakin. Se muistuttaa, että turvatun oloisesta asemasta voi pudota elämäntilanteeseen, jossa joutuu elämään niukkuudessa ja ilman työn antamaa merkitystä. Silloin ihmissuhteetkin helposti joutuvat koetukselle. 

 

Näin käy Vesa Vierikon esittämälle Keijolle. Ja miten tunnollinen, kiltti ja ahkera hän olikaan. Mutta eihän se riittänyt, kun tehokkuuden nimissä pitää jaksaa ja myydä aina vain enemmän. Eräänä aamuna Keijon kravaattiin on ilmestynyt reikä. Kulminaatiopiste on ylitetty ja tapahtumat alkavat vyöryä kohti alamäkeä. Elämässä ei ole kyse vain yksilön omista vapaista valinnoista. Että yritä nyt vähän enemmän.

 

Näytelmässä sairas kokonaisuus, yhteiskunta, lähtee ratkomaan ongelmaansa leimaamalla nämä kelkasta putoajat syöpäläisiksi: laiskoiksi muiden kustannuksella eläjiksi. Toisaalta osa heistä ei ole mitään pudokkaita vaan tilanteeseensa kasvaneita, tässä näytelmässä omien moraalikoodiensa mukaan toimivia bisnesyrittäjiä. Nämä markkinalogiikan yhteneväisyydet ovat hauskoja!

 

Niin sanotut menestyjät ahmivat valtaa ja rahaa jopa varsin lipevästi ja ahneesti oikeudenmukaisuudesta, yleisestä hyvästä tai edes ihmiselämistä välittämättä.

Ja kuin kolmantena voimana nousee lavalle Hitlerin näköinen mies – karismaattinen paasaaja, jonka tapa sanoa on niin jykevää, ettei kuulijoita kiinnosta, mitä hänen sanomansa tarkoittaa. Taisto Oksasen roolityö kyseisenä hahmona on vaikuttava.

 

Toinen puoliaika on pliisumpi, mutta se saa pohtimaan selviytymistä. Sille näytelmä tarjoaa symbolin: karhukaisen, joka luonnossakin selviäisi vielä pitkään, vaikka ihminen olisi sössinyt kaiken.

 

Muodonmuutos Ryhmäteatterissa.

 

Kuva: Ryhmäteatterin käsiohjelman kuvan on kuvannut Mitro Härkönen.

Please reload

Viimeisimmät merkinnät
RSS Feed
Please reload

Arkisto
Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

    © 2016 Liikuttavaa filosofiaa

    • YouTube Social  Icon
    • Pinterest Social Icon
    • Facebook Social Icon
    • Instagram Social Icon