Paul Kalanithi saattelee pohtimaan elämän merkitystä

March 3, 2018

Voisiko kirjallisuus auttaa ymmärtämään ihmisyyttä? Entä lääketiede? Tai luopumisen prosessi? Kun kirjallisuutta opiskelut lähes valmis neurokirurgi Paul Kalanithi, 36, sai tietää sairastavansa pahasti levinnyttä keuhkosyöpää, hän päätti elää. Syntyi kirja Henkäys on ilmaa vain, jossa hän vie lukijan mukanaan elämänsä valintoihin ja pohdintoihin. Vaikka Paul joutuu luopumaan elämästään liian varhain, tämä kirja ei ole ahdistava tarina kuolemasta vaan liikuttava ja syvällinen kertomus elämästä.

 

 

Paul Kalanithi opiskeli nuorena kirjailijaksi, koska halusi ymmärtää elämää. Hän tutki gradussaan runoilija Walt Whitmania, koska tämä “oli sata vuotta sitten painiskellut samojen kysymysten kanssa, jotka eivät nyt jättäneet minua rauhaan”.

 

Kalanithi halusi tietää, missä biologia, moraali, kirjallisuus ja filosofia risteävät. Hän oli kiinnostunut luonnontieteistä, neurologiasta ja psykologiasta ja tunsi olonsa poikkeavaksi englannin kielen laitoksella, jossa luonnontieteisiin suhtauduttiin penseästi.

 

 

Elämä ja kuolema arkipäiväistyvät

 

Kun opiskelukaverit menivät töihin, Kalanithi aloitti lääketieteen opinnot. Kun aiemmin elämä ja kuolema olivat olleet hänelle abstrakteja käsitteitä, hyvin pian Kalanithi näki niitä läheltä.

 

Kirjassaan hän kertoo tempaavasti lääkärin työn inhimillisestä puolesta: miltä tuntuu tehdä vaikeita päätöksiä ja kertoa niistä potilaalle ja tämän omaisille.

 

Neurologiksi erikoistuvana lääkärinä Kalanithi ymmärsi, että aivoleikkaukset ovat samalla potilaan olemuksen ja identiteetin manipuointia. Onkin hienoa lukea, kuinka hän lääkärinä miettii toimiaan laajasti ja syvästi, ei vain kasvaimen poiston vaan koko ihmisen fyysisen ja henkisen kokonaisuuden kannalta.

 

En myöskään ollut käsittänyt, kuinka paljon neurokirurgiksi haluava joutuu tekemään töitä: opiskelemaan, harjoittelemaan, päivystämään ja tutkimaan. Ja millaista tarkkuutta, keskittymiskykyä ja fyysistä kestävyyttä se vaatii!

 

“Neurokirurgia lumosi minut armottomalla täydellisyyden tavoittelulla”, Kalanithi kirjoittaa.

 

 

Mihin minä kuulun?

 

Työssään Kalanithi oppi kohtaamaan potilaita, joiden elämän sairaus oli saattanut epävarmaksi. Hän joutui kertomaan, ettei toivoa enää ollut. Sitten eräänä päivänä kun kymmenen vuoden erikoistumisjakso alkaa olla suoritettu Paul Kalanithi saa tietää,  että hän itse sairastaa useisiin elimiin levinnyttä keuhkosyöpää.

 

“En ollut enää potilaita elämän siirtymävaiheessa avustava paimen, vaan olin eksynyt ja hämmentynyt lammas.”

 

Kirjan loppuosa käsittelee ihmisen identiteettiä. Paul elää vielä muutamia vuosia ja miettii miten haluaa aikaansa käyttää.

 

1300-luvun filosofiassa sanalla patient (potilas) tarkoitettiin toiminnan kohdetta. Paul ei halua objektiksi, vaikka tunteekin usein sellainen olevansa. On tärkeää pystyä edes joissakin elämän alueille olemaan toimija, niin pitkään kuin mahdollista. 

 

Hän päättää jatkaa töitä neurokirugina ja kirjoittaa kirjan, mistä on aina haaveillut.

 

 

Mikä on tärkeää?

 

Paul saa lääkärikseen laajasti sivistyneen kollegan Emman, jonka avulla hän päättää haluta olla lääkäri niin pitkään kuin mahdollista. Elinajanennustetta ei anneta, vaan potilaaksi heittäytymisen sijaan Paul haluaa tuntea elävänsä yhä merkityksellistä elämää.

 

Kun sairaus etenee ja Paulin kunto heikkenee, oman lääkärin inhimillinen ja kokonaisvaltainen hoiva ja tuki nousevat tärkeiksi. Paul alkaa jopa odottaa rehellisen mutta elämään kannustavan lääkärinsä vastaanottoja.

 

“Siellä tunsin olevani oma itseni. Vastaanoton ulkopuolella en enää tiennyt kuka olin.”
 

Paul kertoo myös vaimostaan Lucysta ja heidän päätöksestään yrittää saada lapsi vaikka Paul on sairas.  Hetki viiltää syvältä: kun Paulin tytär Cady syntyy, hän on mukana rankkojen hoitojen jälkeen riutuneena ja pyörätuolissa. Silti viimeisillä vuosilla sairaanakin on merkitystä. Niihin sisältyy iloa, rakkautta ja ihmetystä. 

 

 

Sairaus ei estä elämästä

 

Henkäys on ilmaa vain on kirja arvokkuudesta ja elämän tarkoituksesta, johon rakkauden antamisen ja saamisen lisäksi kuuluu oman potentian käyttäminen ja merkityksellisyyden kokemus.

 

Pitkän matkan jälkeen Paul Kalanithi ymmärtää, että kaikkea maailmassa ei voi selittää luonnontieteellä, ei rakkautta, ei vihaa, ei toivoa tai merkitystä.

 

Lopulta hänen on aika luovuttaa.

 

“Kun päivät muistuttavat toisiaan, aika alkaa tuntua seisahtuneelta. Nykyisin aika ei niinkään tunnu kellon tikitykseltä vaan olotilalta. Minut valtaa raukeus. Avoimuuden tunne.”

 

 

Katso kirjan traileri.

Lue lisää? Paulin vaimo Lucy Kalanithi kertoo, että Paulista elämässä ei ollut tarkoituksena kärsimyksen välttäminen. 

Please reload

Viimeisimmät merkinnät
RSS Feed
Please reload

Arkisto
Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

    © 2016 Liikuttavaa filosofiaa

    • YouTube Social  Icon
    • Pinterest Social Icon
    • Facebook Social Icon
    • Instagram Social Icon