Vanhat mestarit Ateneumissa - tapahtumakertomus

April 5, 2018

Esitys alkaa ihmettelyllä. Istun Ateneumin salissa noin sadan ihmisen kanssa ja ihmettelen. Näyttämöllä salin keskellä vahtimestari Irrsigler kertoo, kuinka Wienin taidehistoriallisen museon vakituinen vieras musiikkikriitikko Reger halveksii ihmettelijöitä. Kulkea nyt museot läpi kumarassa ja ihastellen! 

 

Taideteosta voi arvostaa, kunnioittaa ja ymmärtää, mutta ihmettely on jotenkin ajatuksetonta, pohtivat  herrat. Seinällä hymyilee Tintoretton maalaama herra: Portrait of a white bearded man noin vuodelta 1545 (kuvassa).


Menossa on Minna Leinon Thomas Bernhardin (1931−1989) samannimisen romaanin pohjalta ohjaama ja dramatisoima esitys: Vanhat mestarit. Keskellämme pop up näyttämöllä esiintyvät Hannu-Pekka Björkman, Hannu Kivioja ja Markku Maalismaa. Miehet parroissa ja tekoparroissa. Näytelmässä joka on ollut syksyn ja tämän talven kokonaan loppuunmyyty.

 

Kirjailija ja filosofi Atzbacher tarkkailee Regeriä, ja vahtimestari Irrsigler taas tarkkailee häntä. Sekä A että I tuntuvat kunnioittavan Regeriä. Tämä on 35 vuoden ajan joka toinen päivä katsonut Wienin taidehistoriallisessa museossa Tintoretton Valkopartaista miestä. Ei ihaillut, vaan huomannut keskeneräisyyksiä. Kaikissa teoksissa on keskeneräisyyksiä, sanoo hän.  

 

Muodostuu suhteiden verkosto. Miehet ovat olemassa suhteessa toisiinsa. He määrittävät itseään suhteessa Toiseen, sanoisi Sartre. Oleellista on miesten välinen fyysinen tila, äänenkäytön rytmi, ilmeet ja eleet. Kaikki. Haluan olla tarkkana. 

 

Monologit seuraavat toisiaan, saavat hymyilemään. Reger kuuntelee Bachia ja Beethoovenia ja monia muita kuuluisia säveltäjiä, jotka eivät sano minulle juurikaan mitään. Harmi.

 

Se tuo ymmärrystä, että hän lukee mielellään Schopenhaueria. Mies, joka katsoo tuntikausia taulua, lukee tietenkin Schopenhaueria. Uppoutuu taiteen maailmaan - ja Schopenhauerin sanoin - vapautuu Tahdon hallitsemasta maailmasta, ainaisesta tyytymättömyydestä.

 

Yllättäen miehet mollaavat Heideggeria. Aivan kuorossa: Kopioi edeltäjiltään, he sanovat. Mietin Heideggerin ajatusta olemisesta situaatiossa. Sanoiko Husserl siitä mitään? Kurkottavatko nämä miehet kohti mahdollisuuksiensa ulottuvuuksia? Istuisinpa Heidegger-tuntijan vieressä. Miika Luodon! Mutta en istu. 

 

“Löydän itseni tietystä taustasta ja viitekehyksestä, tiettyjen ennalta määräytyneiden mahdollisuuksien piiristä: olen ”heitetty” (geworfen) maailmaan.” (Luoto kuvaa Heideggerin ajattelua.)


Terästäydyn. Jos tätä näytelmää haluaa seurata, on oltava hereillä. Selviää, että Regerin elämästä on kadonnut merkitys: Rakas puoliso. Läheinen ihmissuhde. Musiikki, filosofia tai taide – nuo vanhat mestarit - eivät lohduta Regeriä. Tai muitakaan herroja. Kant, mitä lohtua Puhtaan järjen kritiikki soisi tuollaisessa tilanteessa? Ei mitään.

Maailma on levoton, sanoo Atzbacher. Häntä esittää Hannu-Pekka Björkman. Monilahjakkuus, joka nytkin latelee vuorosanojaan tarkasti ja selkeästi artikuloiden nopeassa tempossa. 

Levoton kurja maailma. Täältä yksikään ihminen ei löydä turvaa. Hetkinen, mietin. Mutta me olemme maailmassa se levottomuus, me ihmiset. Voiko löytää turvaa joltakin jonka tuottamisen osa itse on? Jos lakkaan olemasta levoton, muiden levottomuus voi ulottua silti minuun. En välttämättä ole vapaa olemaan rauhassa... Mielessäni pyörii.

 

Onneksi näytelmässä seuraa hiljainen hetki. Hengähdystauko, näyttelijöille kirjaimellisesti. Katson maalausta vastapäätä salia. Siinä on pirtti parin sadan vuoden takaa. Sen pöydän ääressä pieni lapsi puuhastelee jotakin isänsä kanssa. Vuolee lastuja? Yksinkertaista elämää luonnon kantonyvyn mukaan. Ja mitä me nykyajan ihmiset olemme tehneet! Materiaa joka paikka täynnä. Katson kenkiäni. Samat kengät toista talvea, kierrätyskumista. Sauma jo ihan pikkuisen repsottaa. Osa omaa yritystäni. 

 

Näytelmä on edennyt tärkeään vaiheeseen. Ilmassa on ystävyyttä. Mikä sen ihanampaa.

 

Ablodien jälkeen kävelen kuluneilla kengilläni Ateneumin aulaan ja huomaan puodissa sateenvarjoja. Niin kauniita. Aivan kuin taidetta. Tarvitsisinko sellaisen?

 


Kansallisteatterin tuottama Vanhat Mestarit esitetään Ateneumissa. Lippuja vielä 24.4. esitykseen: https://kansallisteatteri.fi/esitys/vanhat-mestarit/

Please reload

Viimeisimmät merkinnät
RSS Feed
Please reload

Arkisto
Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

    © 2016 Liikuttavaa filosofiaa

    • YouTube Social  Icon
    • Pinterest Social Icon
    • Facebook Social Icon
    • Instagram Social Icon