Magritte ja todellisuuden taika

February 22, 2019

René Magritte: Les Grands Voyages, Suuret matkat (1926). Elämänviiva-näyttelyssä Amos Rexissä.

 

Elämä on eräänlaista kellumista ennalta määräytyneiden korttien varassa. Se on rajattua vapautta valita mahdollisuuksia, uusia polkuja ja etsiä totuutta. Se on harmoniaa ja kauneuden kaipuuta. Toisen hyväksynnän, ihon ja läheisyyden tarvetta. Uteliaisuutta ja uusia maisemia. Todellisuuden avautumista omasta tietoisuudesta käsin, hermoimpulsseista, jonne voimme väittää minuuden palautuvan, mutta jotka eivät selitä tyhjentävästi tietoisuuden mysteeriä. Se kurkottaa kohti taivaita! Ja pysyvä tila on jatkuva muutos. 

 

René Magritten Suuret matkat -teos sai todellakin ajatukseni lentämään. Jos haluat vierailla taidenäyttelyssä, jota ei tee mieli kävellä läpi, suosittelen Amos Rexin Magritte - Elämänviiva -näyttelyä.

 

Belgialainen taidemaalari René Magritte (1898-1967) ei halunnut selittää teoksiaan, mutta kertoi taiteestaan ja ajattelustaan hieman Elämänviiva-luennollaan 1938.

 

"Keitä me olemme? Tähän vanhaan kysymykseen ei ole tyydyttävää vastausta maailmassa, jossa meidän pitää elää", lausui taiteilija luentonsa aluksi. Huomaan verbin pitää. Sanat ja kieli kiinnostivat Magrittea ja hän oli tutustunut Ferdinand de Saussuren ja Ludvig Wittgensteinin kielifilosofiaan. Käsite viittaa itsensä ulkopuolelle, luo mielteen ja merkityksiä.

 

Magritte leikitteli sanamaalauksissaan käsitteiden ja visuaalisen kuvan välisellä ristiriidalla. Niinpä jään miettimään, että "pitää" on jotakin pakollista, velvoittavaa - mutta ei välttämättä elämää kurjaksi leimaavaa?

 

Magritte kuitenkin jatkaa: "Olemme itse asiassa pelkkiä alamaisia kuvitellun sivistyneessä maailmassamme, missä äly, alhainen mieli, sankaruus ja typeryys tulevat loistavasti keskenään toimeen ja varastavat vuoron perään huomion." Lähestyvän tuhon merkit kajastavat jo yössä, hän ennustaa.

Vaikea on väittää vastaan.

 

Silti alatasollekin vaipunut ihmismieli pystyy ryhdistäytymään ja etsimään totuutta ja itsekunnioitusta. Pystymme siirtämään itsekkyyden syrjään, oppimaan virheistä ja etsimään aidosti hyviä ratkaisuja yhdessä toisiamme kuunnellen ja keskustellen.

Tällaisia asioita Magritten teos L´Art de la conversation, Keskustelun taito (1962) herätti minussa: 

René Magritte: Keskustelun taito (1962). Amos Rexin Elämänviiva-näyttelyssä.

 

Keskustelu voi olla kuin shakkiin rinnastuvaa väittelyä ja kilpailua, mutta se voi olla myös yhteistä tutkailua, jossa tavoite on etsiä totuutta yhdessä, luoda jotakin hedelmällistä ja ymmärrystä rikastuttavaa. Keskustelussa yksilö asettaa itsensä alttiiksi toisen katseelle ja arvostelulle. Toinen saattaa ivata ja nöyryyttää, ajaa jyräten vain omaa etuaan tai esiintyä intressiryhmälleen, mutta häneltä voi aina kysyä, voisiko meillä olla yhteinen päämäärä, miten sinusta voisimme yhdessä etsiä totuutta tästä aiheesta tai - arvottaen - edistää yleistä hyvää tässä asiassa? 

 

René Magritte: Uskalias nukkuja (1928). Amos Rexin Elämänviiva-näyttelyssä. 

 

Uskalias nukkuja on täynnä symboliikkaa. Miten se saikaan ajatukseni liitämään! Tiesitkö, että kun muslimi nukkuu, hän Koraanin mukaan siirtyy Jumalan luokse taivaalliseen valtakuntaan?

 

Kristitylle nukkuminen on vaaran paikka: "Jos sijailtain en nousisi, taivaaseen ota tykösi." Kuolo voi korjata nukkuvan ja silloin on tuomion aika: Pelastuuko vai eikö pelastu? Luterilainen uskova tosin luottaa siihen, että hän pelastuu.

 

Peili näyttää oman kuvan. Se paljastaa sielun: Millainen ihminen minä olen? Maigrittea hieman vanhemman Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva rapistuu sitä mukaa, kun todellinen henkilö vaipuu moraaliseen turmioon.

 

Kyyhkynen on vakiintunut rauhan symboliksi. Kristinuskossa se symboloi Pyhää Henkeä. Toisaalta Vanhan Testamentin eroottisessa runoelmassa Laulujen laulussa se symboloi rakastettua. Ja sanommehan yhä: kyyhkyläiseni! VT:n Nooan arkki ja sitä tuhansia vuosia vanhemman mesopotamialaisen Gilgamesh-tarun vedenpaisumuskertomuksissa kyyhkynen etsii tuhotulvan jälkeen maata, jonne pelastuneet voisivat asettua.

 

Silinterihattu on Magritten töissä yleinen aihe. Minulle se tuo mieleen Shakespearen: "Life is a stage.." Voimme vaihtaa identiteettiämme kuin hattua. Päivällä olen jämerä opettaja mutta sitten palaan taas introverttiin ja ujohkoon itseeni. Nukkuva ei valitse tietoisesti identiteettiään vaan menettää hallinnan.

 

Omena esiintyy myös Magritten muissa töissä. Viittaussuhde tässä työssä syntiinlankeemukseen on minusta ilmeinen. Pelastuuko perisyntinen? Mutta voisiko se symboloida myös hedelmällisyyttä, luovaa unen tilaa?

 

Valo edustaa puhtautta, toivoa ja uutta alkua. Jumala on valo. Raamatussa Jeesus sanoo: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo" (Joh 8:12).

 

Entä rusetti? Onko se osa Magritten viehättävää leikillisyyttä? Antiikin käsittein ludus-rakkautta: hassuttelevaa, iloitsevaa. Jotakin mitä ei pidä ottaa liian vakavasti.

 

Olen myyty. Jään vain ihastelemaan Maigritten itsellään pitkään pitämää työtä: Liisa Ihmemaassa. Sen leikittelevä teema on syvällinen: Mitä on olemassa? Mitä voimme tietää? Onko kaikki olemassa oleva vain materiaa? Jos henkeä, millaista? Maigritte oli hyvin filosofinen taidemaalari.

 

 

 

René Magritten näyttely Elämänviiva Amos Rexissä 19.5.2019 asti.

Please reload

Viimeisimmät merkinnät
RSS Feed
Please reload

Arkisto
Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

    © 2016 Liikuttavaa filosofiaa

    • YouTube Social  Icon
    • Pinterest Social Icon
    • Facebook Social Icon
    • Instagram Social Icon