Häviön tunnustaminen on vahvuutta

March 17, 2019

Rakastan autobiografisia tekstejä, joiden kirjoittajan koen olevan aito ja rehellinen ja jotka pureutuvat ihmisenä olemisen johonkin puoleen vilpittömästi ja analyyttisesti tutkiskellen. Sellainen on eittämättä Antti Nylénin teos Häviö. Ja miten vetävästi se on kirjoitettu!

 

 

 

En ole pitkään aikaan lukenut mitään kirjaa saman päivän aikana. Vetäviä kirjoja olen toki lukenut, mutta, tiedättehän, elämässä on niin paljon kaikkea...

 

Antti Nylénin viime syksynä ilmestynyt Häviö on minä-muotoinen analyysi tilanteesta, jossa taiteilija huomaa keski-ikäisenä olevansa. Arvostettu ja ansioitunut kulttuurieliitin edustaja, jonka menestys ei näy tuloissa. Nylén kertoo joutuvansa elämään kuin ryysyläinen ja kerjäläinen. Soijarouhetta ja papuja, makaronia ja aromisuolaa – ja jatkuva huoli laskuista.

 

Taitelijako nykyajan marttyyri?

 

Hänellä on ”marttyyrikohtalo”. Ja sen analysointi imaisee minut mukaansa. Itseäni on nimittäin ärsyttänyt ajassamme se, että vaikeuksien tai ikävien kokemustensa kertoja leimaantuu herkästi valittajaksi tai huonolla tavalla uhriksi tai marttyyriksi. Uhri kun ei ajassamme välttämättä tarkoita myötätuntoa ja apua kaipaavaa ihmistä, vaan heikkoa ja häpeällisiin tapahtumiin sekaantunutta poloista, jota voi katsoa alaspäin. Sääli ei johda empatiaan vaan valta-asetelmaan. Valitettavasti.

 

Marttyyri taas tulkitaan henkilöksi, joka toteuttaa epäreiluksi katsomaansa asiantilaa ja valittaa siitä muille, mutta ei itse tee mitään muuttaakseen tilannettaan. Itsehän hän on valintansa tehnyt! Mitä siinä muita syyllistämään.

Mielestäni tämä on ymmärryksen tapa, jossa ei oikeastaan haluta paneutua toisen tilanteeseen tai kokemukseen. 

 

Nylén tutkailee tällaisia ajatuskulkuja herkullisesti. Hän käsittelee oman näkökulmansa kautta yksilön vapautta ja valinnan käsitettä. Me emme ole vapaita valitsemaan tuosta vain uudelleen vaan yksilön elämänpolku, toiset ihmiset, temperamentti, vahvuudet ja heikkoudet määrittävät vapauttamme. Eikä valinta ole koskaan aito valinta, jos sen tekijällä ei ole riittävästi tietoa valintaa tehdessään. Deterministismekanistinen maailmankuva on houkutteleva ja sisältää ainakin osatotuuden.

 

Marttyyrikäsitettä Nylén käyttää perinteisessä mielessä: marttyyri on henkilö, joka on valmis vaikka kuolemaan sen tähden, mihin uskoo. Siinä mielessä marttyyri on suoraselkäinen (tai jääräpäinen), rohkea ja parhaassa tapauksessa hän mielestäni puolustaa sellaisia hyveitä kuin oikeudenmukaisuus, totuudellisuus ja yksilöllisyys (yksilön vapaus toteuttaa itseään). 

Toisaalta kyse on uskomuksista. Miten henkilö voi olla varma, että se, mihin uskoo, on marttyyriuden arvoista? 

Nylenille taide on sitä. Ja hän on varma siitä. Sen hän myös perustelee selkeästi ja vakuuttavasti.

 

”Taide on metatyötä”

 

Taiteen tehtävän pohdiskelu teoksessa on mielenkiintoista. Taide tarjoaa merkityksiä ja ravistelee. Se luo koko ajan huomaamattamme perustaa, johon kaikki pinnallisempi nojaa. Taide on siinä mielessä kuin filosofia, jota sitäkään ei nykyaika juuri arvosta. Monet, kuten myös minä, näkevät filosofian paikan taiteen ja tieteen välimaastossa.

 

Toisaalta Häviön kirjoittamisen jälkeen Helsingissä on ryöpsähtänyt oikea taidebuumi. Ihmiset jonottavat ja hekumoivat Amos Rexin näyttelyistä, Oodista ja hankkivat Museokortin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että taiteilijoiden leipä olisi jatkossa yhtään sen helpommin saatavissa.

 

Mitä häviö tarkoittaa?

 

Kun viime yönä luin Häviötä, kuuntelin samalla oman nuoruuteni nostalgisia kappaleita. Sattumalta Kate Bush lauloi Peter Gabrielin kanssa Don`t give up, you still have friends. Don`t give up you are not beaten yet..”

 

Nylénin pääargumentti on, että hän on hävinnyt. Hävinnyt mutta ei lyöty tai täysin latistettu? Häviö ei tarkoita luovuttamista. Hävinnyt kun voi nousta kanveesista sisulla, silloin, jos voimia vielä on ja jos on jokin avautuva mahdollisuus.

 

Mitä häviö sitten tarkoittaa? Se on ainakin helppo liittää kilpailun käsitteeseen. Siihen taas voimme liittää merkityksiä ainakin vallanjaosta, itsensä toteuttamisesta ja kamppailusta, joka liittyy niukkoihin resursseihin. Häviö voi tapahtua suhteessa toiseen, yhteisöön tai omiin tavoitteisiin.

 

Nylén haluaa toteuttaa itseään, ei olla toisten silmissä se paras, ei ainakaan jonkin statusarvon tähden. 

Siksi hän on laittanut itsensä alttiiksi myös toisten ivalle ja sille, että saa (ja taisi saadakin) valittajan leiman. Rohkeaa, arvostettavaa ja suoraselkäistä.

 

Ajattelu on töistä tärkein

 

Antti Nylén pohtii kirjassaan myös sitä, mitä työ tarkoittaa, miten se kapitalismissa liittyy rahan vaihdantaan eikä arvostukseen, ja miten arvostus ja palkka eivät esiinny aina yhdessä. Taitelijan työtä ei juurikaan rahallisesti arvosteta, kuten ei kotitöitäkään. Ja kuitenkin ajatusten kypsyttely voi viedä runsaasti aikaa.

 

Mitä järkeä on esimerkiksi säntäillä sinne tänne, jos päämäärä tai miten sen voisi saavuttaa ei ole hahmottunut? Nopeammin, tehokkaammin, tuottavammin vaiko sittenkin hitaammin, harkitummin, hyvää edistäen?

 

Tiedostan myös omat rajoitteeni kirjoittaessani tätä blogitekstiä. En ehdi tekstiä kunnolla ajatella läpi, sillä huomenna odottaa palkkatyö ja nyt töistäni tärkein: vanhemmuus. Keski-ikäisen, keskiälyisen ja keskiluokkaisen elämää…

 

 Taiteilijaksi meritoituneille henkilöille toivoisin perustoimeentuloa, joka takaisi työrauhan, aikaa ajatella ja vapauden hengittää.

 

 

Epilogi

 

Olen laajentanut omia opintojani filosofiasta elämänkatsomustietoon ja nyt kristilliseen teologiaan. Niinpä mieleeni tuli vastikään oppimani asia Kate Bushista. Nylénhän on kirjoittanut intohimoisia tekstejä esimerkiksi Nicosta ja Morriseysta, joten miksipä en päättäsi kirjoitustani tähän kauniiseen kappaleeseen.

 

Siinä Kate Bush laulaa, ettei siedä mitään paskanjauhantaa. Häviö-teos ei todellakaan sellaista ollut, Nylén ei edes käytä teoreettisia käsitteitä ja selittää lukijoille kiltisti rautalangasta asioita, mitkä eivät ole kaikille tuttuja tai voivat jäädä epäselviksi.

 

Mutta niin.. se oppimani: Kun Raamatun Laulujen laulussa nainen ja kuningas kuhertelevat korukielellä, Bush on tehnyt teemasta suorasukaisen version, jossa ei ole tilaa selittelyille, turhalle itsekorostukselle tai valta-asetelmille. Näihin tunnelmiin!

 

 

 

 

Please reload

Viimeisimmät merkinnät
RSS Feed
Please reload

Arkisto
Please reload

Etsi asiasanoilla
Please reload

    © 2016 Liikuttavaa filosofiaa

    • YouTube Social  Icon
    • Pinterest Social Icon
    • Facebook Social Icon
    • Instagram Social Icon